Sivu 1, 1:sta

Säästetään energiaa järkevästi

ViestiLähetetty: 08.01.2023 17:44
Kirjoittaja Antti Roine
Säästetään energiaa järkevästi

Asiantuntijat jakavat kilvan erilaisia energiansäästövinkkejä meille kansalaisille, joissa ei oteta huomioon perimmäisiä luonnonlakeja. Liian usein perusajatus on, että sammuttamalla televisio, joka kuluttaa 100 W, säästetään saman verran energiaa.

Energian häviämättömyyden laki on löydetty jo 1842, mutta siitä huolimatta monet asiantuntijat uskovat edelleen, että kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan käyttämä energia häviää johonkin mustaan aukkoon.

Willard Gibbs yhdisti aikaisempien tiedemiesten havainnot aineen ja energian käyttäytymisestä neljään termodynamiikan peruslakiin 1870. Kaikki toimivat energiansäästökeinot voidaan johtaa näistä neljästä termodynamiikan pääsäännöstä.

Ensimmäisen pääsäännön mukaan ”energiaa ei voida luoda tai hävittää”. Energia ei siis häviä, vaikka se muuttaa muotoaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valonsäteen, eli fotonin, energia muuttuu lämmöksi, kun se törmää huoneen seinään. Samoin käy stereoiden ääniaalloille. Sähköauton sähkö muuttuu ensin liike-energiaksi ja lopulta kitkan vaikutuksesta lämmöksi.

Toisen pääsäännön mukaan lämpö siirtyy aina kuumemmasta kappaleesta kylmempään kappaleeseen. Käytännössä toinen pääsääntö tekee mahdolliseksi siirtyvän energian määrän laskemisen lämpötilaeron avulla. Termodynamiikan pääsäännöistä myös seuraa, että ikiliikkujan keksiminen ei onnistu.

Näiden peruslakien avulla voimme päätellä, että kaikki valaistuksen ja kodinkoneiden käyttämä energia muuttuu lämmöksi, joka lämmittää huoneistoa. Jos nämä lämmön lähteet sammutetaan, niin tismalleen sama määrä energiaa virtaa taloon lämmitysjärjestelmien kautta – jos asunnon termostaatit toimivat.

Sama lopputulos saadaan jos kaupassa sammutetaan virvoitusjuomien jääkaapit, jotta vihreät kulissit ovat kunnossa. Mitään ei säästy, mutta elämisen mukavuus kärsii aivan turhaan.

Ulkovalaistuksesta tinkiminen tuo suoraa säästöä, koska ulkolamppujen kaikki energia menee harakoille. Kannattaa kuitenkin huomata, että halvan yösähkön käyttö valaistukseen vähentää tapaturmia ja onnettomuuksia.

Todellista säästöä saadaan ainoastaan vähentämällä lämmön virtausta rakennuksesta ulos. Energiaa voidaan säästää esimerkiksi lyhentämällä suihkussa käyntejä ja tehostamalla pesukoneiden käyttöä, koska talosta poistuva lämmin vesi vie energiaa mukanaan.

Saunan käytön vähentäminen ei välttämättä säästä paljoakaan jos sauna on rakennuksen sisällä, koska saunan lämpö vähentää rakennuksen lämmityksen tarvetta.

Tilanne on tietysti eri kesällä, jos rakennusta joudutaan jäähdyttämään koneellisesti. Tällöin kaikki valaistuksen, kodinkoneiden ja saunan rakennukseen tuoma energia nostaa koneellisen jäähdytyksen energian tarvetta, ellei jäähdytystä osata hoitaa viisaasti öisen tuuletuksen avulla.

Tehokkain tapa säästää energiaa on sisälämpötilan laskeminen. Karkeasti arvioiden lämmitysenergiaa voidaan säästää jopa 5% laskemalla talvella sisälämpötilaa yhdellä asteella. Huonekohtaisten termostaattien avulla säästöt voidaan kohdentaa järkevästi.

Vaarallisin tapa säästää energiaa on ilmanvaihdosta tinkiminen, koska se johtaa helposti rakenteiden homehtumiseen ja monien terveydelle vaarallisten kaasujen, itiöiden, bakteerien ja virusten määrän kasvuun huoneilmassa.

Jostain syystä ilmanvaihdon alueella Suomessa eletään edelleen savupirttien aikaa. Liian usein ilmanvaihto lasketaan minimiin, kun energiaa halutaan säästää. Yleisin selitys on, että riittävän ilmanvaihdon mittaaminen on vaikeaa.

Totuus kuitenkin on, että ilmanlaadun mittaaminen on yhtä helppoa kuin lämpötilan mittaus. Noin sadan euron hiilidioksidimittari kertoo heti, onko ilmanvaihto riittävä vai tarvitseeko sitä lisätä. CO2-mittarin tulisi olla pakollinen varuste sisätiloissa, kuten palovaroitinkin on.

Ulkoilman hiilidioksidipitoisuus on noin 413 ppm. Sisäilmassa terveellinen alue on 413 – 800 ppm. Ikävä kyllä, suljetussa huoneessa pari henkeä nostaa pitoisuuden yllättävän nopeasti vaaralliselle tasolle 1200 ppm, joka aiheuttaa päänsärkyä, väsymystä ja pahoinvointia.

Yhteiskunnan kannalta energian kulutushuippuja tulee myös madaltaa, koska ne nostavat kalliiden varavoimalaitosten tarvetta.

Tästä johtuen tarvitsemme rakennusten sähkökeskuksiin älykästä automatiikkaa, joka syöttää sähköä lattialämmitykseen, lämminvesivaraajaan, sähköautoon tai saunaan silloin kun sähkö on halpaa. Tällaista teknologiaa on jo saatavana, mutta kuluttajan kannattaa olla tarkkana, koska tällaisen älykkään ohjausteknologian kehitys on alkuvaiheessa.

Antti Roine, Ulvila 10.10.2022

PS: Tämä juttu keskittyy energian säästämiseen. Miten rakennusten energiaa kannattaa tuottaa on sen verran laaja asia, että siitä pitäisi kirjoittaa erillinen juttu.

JULKAISTU:
12.10.2022 Satakunnan Kansa
13.10.2022 Länsi-Suomi
13.10.2022 Savon Sanomat
16.10.2022 Talouselämä

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/antti-roine/saastetaan-energiaa-jarkevasti/