Uskonto ei korvaa uskoa
Lähetetty: 01.12.2013 21:12
[b][size=150]Uskonto ei korvaa uskoa[/size][/b]
Usko on henkilökohtainen kokemus, joka syntyy vähitellen tai yhtäkkiä. Usko syntyy kuulemisesta, mutta fyysisillä korvillamme emme voi uskoa saavuttaa, vaan meidän tulee kuulla ja tuntea sisällämme löytyvä luojamme henki. Vain oma henkemme voi hänet löytää. Tiede ei meitä voi tässä asiassa auttaa, koska mikään fysikaalinen mittari ei reagoi henkisiin ilmiöihin.
Primitiivinen uskonto kahlitsee, koska se perustuu rituaaleihin ja pelotteluun, jotka erottavat ihmisiä. Sen sijaan usko vapauttaa ihmisen, koska se tekee meistä veljiä ja sisaria, jotka rakastavat toisiaan. Sinällään rituaalit voivat olla tärkeitä ihmiselle, koska symboliikka helpottaa ymmärtämistä ja perinteet luovat turvaa, mutta viime kädessä niillä ei ole mitään merkitystä ihmisen pelastumisen kannalta.
Usko on helpompi löytää jos olet saanut kokea onnellisen lapsuuden, jossa olet voinut sokeasti luottaa vanhempiisi ja olet saanut kokea äidin rajattoman anteeksiannon ja isän viisaasti asettamat rajat. Tämän kokemuksen myötä on helpompi ymmärtää ihmisten veljeys ja Jumalan rakkaus. Vahva persoona voi saavuttaa tämän ymmärryksen ankeasta lapsuudesta huolimatta, mutta silti hänen riskinsä ajautua katkeruuteen ja ateismiin on paljon suurempi.
Uskontojen kehittyessä jäykkien oppirakennelmien merkitys vähenee ja Jumalan ykseyden ja persoonallisuuden merkitys kasvaa. Tämä vähentää eri uskontojen välisiä ristiriitoja. Samalla myös uskonnon ja tieteellisen totuuden väliset ristiriidat vähenevät, koska uskonnon tehtävä ei ole selittää ympärillämme olevaa fyysistä todellisuutta. Teoreettisen ja käytännöllisen filosofian suurin haaste on tunnistaa luojamme ”Ensimmäiseksi Aiheuttajaksi”. Vasta sen jälkeen filosofia pääsee esteettä etenemään logiikan, etiikan ja kaikkien muiden tieteellisten osa-alueidensa kehittämisessä.
Uskon löytäminen on toisinaan niin voimakas kokemus, että se sokaisee ihmisen todellisuudentajun. Ihminen kuvittelee, että tämä kokemus on peräisin siitä uskonnosta tai uskonlahkosta, jossa hän sillä hetkellä sattuu olemaan. Tästä johtuen hän alkaa uskoa kyseisen uskonnon sanomaan kirjaimellisesti ja absoluuttisesti, vaikka tämä on loogista itsepetosta. Tämä yhteen ehdottomaan pyhään kirjoitukseen uskominen ei ole uskon varmuutta, vaan teologista ylimielisyyttä.
Mikään vanha kirjallinen dokumentti ei voi sisältää täydellistä totuutta, koska kieli muuttuu koko ajan tieteen, tekniikan, filosofian ja uskontojen kehittyessä. Kaksituhatta vuotta vanhan kielen avulla on mahdoton kuvata DNA-molekyyliä, ja toisaalta ikivanhat kielikuvat eivät aina aukene nykyihmiselle. Tästä johtuen vanhoja viisauksia tutkittaessa kannattaa aina miettiä mitä ne tarkoittaisivat nykyhetkeen sovellettuna.
Jeesus oli sivistynyt ja kirjoitustaitoinen mies. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut ajatuksiaan kiveen, koska kielen merkitys ja maailma muuttuu. Hän antoi meille paljon suuremman haasteen kuin vain noudattaa kirjaimellisesti vanhoja opetuksia: Hän antoi sielullemme vapauden soveltaa elävää uskoamme muuttuvassa yhteiskunnassa, jotta voisimme tuhansin eri tavoin levittää iloa, hyvää mieltä ja rakkautta veljillemme ja sisarillemme.
Tämän vapauden avulla voimme myös nousta ajattelun alemmilla tasoilla esiintyvän murehtimisen, mustasukkaisuuden, kateuden, kostamisen ja ylpeyden yläpuolelle. Huomaamme samalla, että ikuinen tutkimusmatkamme on jo alkanut ja että tällä matkalla universumin mahtavimmat voimat ovat takanamme. Vähitellen kokemustemme karttuessa opimme myös viisaasti välttymään siltä mielipahalta, jota epäkypsä tahdittomuutemme ja suvaitsemattomuutemme meille aiheuttavat.
Monet etsivät ihmettä uskonsa tueksi, koska he eivät huomaa, että elämme tämän ihmeen keskellä. Tieteellinen totuus on, että ympärillämme oleva graniitin lujalta tuntuva fyysinen todellisuus on itse asiassa tyhjää täynnä. Meille on rakennettu käsittämättömän upea näyttämö ja kulissit, jossa voimme kokea konkreettisesti iloa ja surua omien valintojemme tai puhtaan sattuman seurauksina.
Persoonallisuutemme, kokemuksemme ja muistomme ovat arvokkainta mitä meillä on, koska saamme ne mukaamme kun jatkamme ikuista tutkimusmatkaamme. Edes dementia ei voi niitä meiltä riistää. Sen sijaan rikkaudesta, älykkyydestä, kauneudesta tai terveydestä meille ei ole mitään hyötyä, ellemme osaa muuttaa niitä hyväntekeväisyyden kautta kauniiksi muistoiksi.
Antti Roine, Ulvila 23.3.2013
________________________________________
JULKAISTU:
Suomen Kuvalehti 29.3.2013
Usko on henkilökohtainen kokemus, joka syntyy vähitellen tai yhtäkkiä. Usko syntyy kuulemisesta, mutta fyysisillä korvillamme emme voi uskoa saavuttaa, vaan meidän tulee kuulla ja tuntea sisällämme löytyvä luojamme henki. Vain oma henkemme voi hänet löytää. Tiede ei meitä voi tässä asiassa auttaa, koska mikään fysikaalinen mittari ei reagoi henkisiin ilmiöihin.
Primitiivinen uskonto kahlitsee, koska se perustuu rituaaleihin ja pelotteluun, jotka erottavat ihmisiä. Sen sijaan usko vapauttaa ihmisen, koska se tekee meistä veljiä ja sisaria, jotka rakastavat toisiaan. Sinällään rituaalit voivat olla tärkeitä ihmiselle, koska symboliikka helpottaa ymmärtämistä ja perinteet luovat turvaa, mutta viime kädessä niillä ei ole mitään merkitystä ihmisen pelastumisen kannalta.
Usko on helpompi löytää jos olet saanut kokea onnellisen lapsuuden, jossa olet voinut sokeasti luottaa vanhempiisi ja olet saanut kokea äidin rajattoman anteeksiannon ja isän viisaasti asettamat rajat. Tämän kokemuksen myötä on helpompi ymmärtää ihmisten veljeys ja Jumalan rakkaus. Vahva persoona voi saavuttaa tämän ymmärryksen ankeasta lapsuudesta huolimatta, mutta silti hänen riskinsä ajautua katkeruuteen ja ateismiin on paljon suurempi.
Uskontojen kehittyessä jäykkien oppirakennelmien merkitys vähenee ja Jumalan ykseyden ja persoonallisuuden merkitys kasvaa. Tämä vähentää eri uskontojen välisiä ristiriitoja. Samalla myös uskonnon ja tieteellisen totuuden väliset ristiriidat vähenevät, koska uskonnon tehtävä ei ole selittää ympärillämme olevaa fyysistä todellisuutta. Teoreettisen ja käytännöllisen filosofian suurin haaste on tunnistaa luojamme ”Ensimmäiseksi Aiheuttajaksi”. Vasta sen jälkeen filosofia pääsee esteettä etenemään logiikan, etiikan ja kaikkien muiden tieteellisten osa-alueidensa kehittämisessä.
Uskon löytäminen on toisinaan niin voimakas kokemus, että se sokaisee ihmisen todellisuudentajun. Ihminen kuvittelee, että tämä kokemus on peräisin siitä uskonnosta tai uskonlahkosta, jossa hän sillä hetkellä sattuu olemaan. Tästä johtuen hän alkaa uskoa kyseisen uskonnon sanomaan kirjaimellisesti ja absoluuttisesti, vaikka tämä on loogista itsepetosta. Tämä yhteen ehdottomaan pyhään kirjoitukseen uskominen ei ole uskon varmuutta, vaan teologista ylimielisyyttä.
Mikään vanha kirjallinen dokumentti ei voi sisältää täydellistä totuutta, koska kieli muuttuu koko ajan tieteen, tekniikan, filosofian ja uskontojen kehittyessä. Kaksituhatta vuotta vanhan kielen avulla on mahdoton kuvata DNA-molekyyliä, ja toisaalta ikivanhat kielikuvat eivät aina aukene nykyihmiselle. Tästä johtuen vanhoja viisauksia tutkittaessa kannattaa aina miettiä mitä ne tarkoittaisivat nykyhetkeen sovellettuna.
Jeesus oli sivistynyt ja kirjoitustaitoinen mies. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut ajatuksiaan kiveen, koska kielen merkitys ja maailma muuttuu. Hän antoi meille paljon suuremman haasteen kuin vain noudattaa kirjaimellisesti vanhoja opetuksia: Hän antoi sielullemme vapauden soveltaa elävää uskoamme muuttuvassa yhteiskunnassa, jotta voisimme tuhansin eri tavoin levittää iloa, hyvää mieltä ja rakkautta veljillemme ja sisarillemme.
Tämän vapauden avulla voimme myös nousta ajattelun alemmilla tasoilla esiintyvän murehtimisen, mustasukkaisuuden, kateuden, kostamisen ja ylpeyden yläpuolelle. Huomaamme samalla, että ikuinen tutkimusmatkamme on jo alkanut ja että tällä matkalla universumin mahtavimmat voimat ovat takanamme. Vähitellen kokemustemme karttuessa opimme myös viisaasti välttymään siltä mielipahalta, jota epäkypsä tahdittomuutemme ja suvaitsemattomuutemme meille aiheuttavat.
Monet etsivät ihmettä uskonsa tueksi, koska he eivät huomaa, että elämme tämän ihmeen keskellä. Tieteellinen totuus on, että ympärillämme oleva graniitin lujalta tuntuva fyysinen todellisuus on itse asiassa tyhjää täynnä. Meille on rakennettu käsittämättömän upea näyttämö ja kulissit, jossa voimme kokea konkreettisesti iloa ja surua omien valintojemme tai puhtaan sattuman seurauksina.
Persoonallisuutemme, kokemuksemme ja muistomme ovat arvokkainta mitä meillä on, koska saamme ne mukaamme kun jatkamme ikuista tutkimusmatkaamme. Edes dementia ei voi niitä meiltä riistää. Sen sijaan rikkaudesta, älykkyydestä, kauneudesta tai terveydestä meille ei ole mitään hyötyä, ellemme osaa muuttaa niitä hyväntekeväisyyden kautta kauniiksi muistoiksi.
Antti Roine, Ulvila 23.3.2013
________________________________________
JULKAISTU:
Suomen Kuvalehti 29.3.2013