Re: Ilmastomallien etiikka

Viesti reino heinola 31.01.2010 08:54

tervehdys Antti,

luin juttusi tänä aamuna satakunnan kansasta. se oli oikein kiinnostava ja innostuin katselemaan tarkemmin kotisivujasi. ne vasta kiinnostavat olivatkin.

olemme tavanneet muutama vuosi sitten, kun olit pitämässä muutaman oppitunnin samk:ssa ohjelmistostasi. valitettavasti alan tutkimus meillä on jäänyt vähälle, kun rahoitus on välillä ollut hankalaa. nyt rahaa taas löytynee erityisesti aurinkotekniikan selvityksiin.

opin ilmaston mallinnuksen epävarmuuksista paljon sivuiltasi. kiitos siitä. arvostan pohdintojesi tuoreita näkökulmia. siksi kysynkin opetukseni yhteydessä esiin nousseita ilmastoa koskevia detaljeja. oletko miettinyt näitä teemoja?

Tekes teetti (mm. Salonen Kuopiosta) puun pienpolttoa koskevan selvityksen. Pienpolton todettiin aiheuttavan 40 % pienhiukkasista. Pienhiukkaset aiheuttavat EU:ssa 350 000 ja Suomessa 1200 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Terveydenhuollon lisäkustannus (keskimääräinen 500 €/hlö,a) sairauksista on selvästi suurempi kuin saavutettava hyöty - vaikka puupolttoaine olisi ilmaista.

http://www.tekes.fi/fi/document/43037/fine_terveys_pdf

Jostain syystä noilla tutkimustuloksilla ei näytä olevan juurikaan merkitystä. Puun polttoa (pienissä laitoksissa) edistetään asettamatta mitään rajoja savukaasujen päästöille.

Toisaalta tiedetään, että USA:ssa osavaltiot tukevat rahallisesti (esim. 1000$) puunpoltosta luopuvia talouksia. Joissakin yksittäisissä kaupungeissa puun poltto on kokonaan kielletty (esim. Christenchurch, jossa esiintyy usein epäpuhtauksia kerryttäviä inversioita kuten Suomessakin kevättalvella)

Olemme mittailleet useita kylien hake / turvekattiloita. Niiden tekniikka on "valovuoden" jäljessä keskieuroopan suosituksista. Hiukkasten putsareita tai savukaasun pesureita ei Suomessa harrasteta vaikka ne ovat taloudellisesti kannattavia (kostean polttoaineen savukaasun entalpiasta saisi talteen runsas parikymmentä prosenttia). Jos biopolttoainetta edistetään voisi alkuun tuoda ajanmukaisempaa polton teknologiaa.

Reino Heinola, DI
LVI- ja energiatekniikan opettaja
http://www.samk.fi


Re: Ilmastomallien etiikka

Viesti Antti Roine 07.02.2010 12:37

Hei Reino,

Monet kiitokset lämpimistä kommenteistasi :)

Olen samaa mieltä kanssasi, monet muut ympäristön ja terveytemme kannalta tärkeät tekijät ovat jääneet tämän ilmastonmuutoskeskustelun jalkoihin. Nämä pienhiukkaset, typen ja rikin oksidit sekä lukematon joukko orgaanisia yhdisteitä, joita huonosti hoidetussa poltossa syntyy sivuutetaan kevyesti.

Pääasia tuntuu olevan, että toimenpiteemme näyttävät vihreiltä ja kestävän kehityksen mukaisiltä. Sen sijaan sillä ovatko ne sitä todella ei näytä olevan mitään merkitystä. Niinhän se on, että kosmetiikka myy tavarataloissakin parhaalla katteella.

Nykytekniikalla voidaan rakentaa puhtaita polttolaitoksia, joissa poltossa syntyvä energia hyödynnetään tehokkaasti sähkön, höyryn ja kaukolämmän muodossa ja samalla poltetaan, suodatetaan ja pestään haitalliset aineet savukaasuista. Polttolaitoksissa jätteiden energia voidaan hyödyntää tehokkaasti ja samalla jätteistä päästään eroon.

Takassa ja saunankiukaassa tapahtuva poltto on yleensä hyvin kaukana tästä tavoitteesta. Piipusta tupruaa melkoinen määrä nanohiukkasia ja myrkyllisiä yhdisteitä. Silti media on rakentanut jonkinlaisen vihreän sädekehän tällaisen saastutuksen ympärille.

No onhan se hauskaa rantasaunaa lämmitellä omilla klapeilla, mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että jos vaikka puolet maassamme käytettävästä energiasta tuotettaisiin yhtä tehottomalla ja saastuttavalla tekniikalla niin asuntoalueet ja kaupungit peittyisivät samusumuun aina tyynen sään aikana. Muutama takka ja saunankiuas ei varmaan haittaa jos suurin osa energiasta tuotetaan järkevillä menetelmillä.

Antti


cron