Poliitikkojen tehopisteet
Lähetetty: 15.12.2010 19:06Politiikassa ja teatterissa tärkeää on miltä asiat näyttävät, ei niinkään se miten asiat todella ovat. Tämä näkyy hyvin ehdokkaiden vaalimainonnasta, joka perustuu yhä enemmän mielikuviin ja imagon rakentamiseen. Tavaroiden ja palvelujen markkinoinnissa tämä saattaa puolustaa paikkaansa, koska tuotteista pitää löytyä myös tarkka tuoteseloste, mutta ehdokkaista tällaista tuoteselostetta ei jostain syystä löydy. Ehdokkaiden mainonnassa pääpaino on ehdokkaan valokuvalla ja jollakin hämäräksi jäävällä iskulauseella. Sen sijaan tietoa ehdokkaan todellisesta pätevyydestä, koulutuksesta, tavoitteista, uskosta ja mielipiteistä on vaikea löytää.
Vaaleissa valitut poliitikot päättävät suoraan valtion ja kuntien budjettien kautta miten lähes puolet työmme tuloksista käytetään. He määräävät pelisäännöt myös loppujen rahojen käytölle. Lisäksi lainsäädännön kautta he päättävät yhteiskuntamme ja maapallomme tulevaisuudesta, sekä siitä miten meidän ihmisten pitäisi elää.
Yrityksissä paljon pienemmistä asioista päättävät johtajat valitaan koulutuksen, ansioiden ja pätevyyden pohjalta, koska keskinkertaisuuksien johdolla firmojen on vaikea menestyä. Tässä mielessä on kerrassaan käsittämätöntä, että poliittisten päättäjien todellista pätevyyttä, aikaisempia meriittejä ja koulutusta ei lehdistössä ja muussa mediassa juuri selvitetä, vaan mielenkiinto kohdistuu ehdokkaiden yksityiselämään ja siihen kenelle kukin tekstareita lähettää. Tällaisen "tutkivan journalismin" tulokset ovat nähtävissä työttömyyden, turvattomuuden ja eriarvoisuuden kasvun muodossa.
Kuvaavaa on, että lehdistössä ja muussa mediassa urheilijoiden saavutuksista pidetään huomattavasti tarkempaa kirjaa kuin poliitikkojen käytännön ansioista. Jääkiekkoilijoiden tehopisteet täyttävät sanomalehtien urheilusivut, mutta poliitikkojen tehopisteiden seuranta ja arkistointi näyttää olevan tutkivalle journalismille ylivoimainen haaste.
Yhteiskunnan tärkein tehtävä on talouselämän hyvinvoinnin ylläpito, koska vain sen avulla voimme rahoittaa terveydenhoitoa, koulutusta, kulttuuria ja ympäristönsuojelua sekä lisätä tasa-arvoa. Tämä asia on testattu moneen kertaan ihmiskunnan historiassa ja se on myös helppo havaita köyhien ja rikkaiden maiden välisessä vertailussa. Esimerkiksi 80-luvun lopulla päättäjät eivät ymmärtäneet, että kukaan ei osta suomalaisia tuotteita jos ne ovat liian kalliita ja he ajoivat Suomen lamaan vahvan markan politiikan seurauksena. Murheellista on, että nyt samaa kuviota taas testataan vahvan euron avulla.
Toinen tärkeä asia mitä Suomen ja Euroopan poliittiset päättäjät eivät ole vielä ymmärtäneet on lainan käyttötarkoitus. Lainaa voi ja kannattaa ottaa sellaisiin investointeihin, joiden tuotoilla laina voidaan maksaa takaisin. Esimerkiksi voimalaitokset, tehtaat ja tuotekehitys ovat tällaisia kohteita. Sen sijaan jatkuvasti lainarahalla pyörivä valtion tai kunnan talous johtaa veronmaksajat pankkien omistajien ja johdon bonusten maksumiehiksi. Tästä kierteestä ei ole muuta ulospääsyä kuin seteleiden painaminen ja tuhannen prosentin inflaatio, josta sitten on muita ikäviä seurauksia.
Lyhytnäköisyys on länsimaisen demokratian suurin ongelma, koska lainaa ottamalla poliittiset päättäjät voivat siirtää vaikeat ongelmat aivan liian helposti seuraavan kauden päättäjille. Päästetyt maalit vähentävät jääkiekkoilijoiden tehopisteitä, aivan samoin valtiolle tai kunnalle otetun lainan tai työttömyyden kasvun pitäisi vähentää poliitikkojen tehopisteitä. Vastaavasti pisteitä voisi kartuttaa lainan takaisinmaksulla ja työpaikkojen lisääntyessä. Suhdanteet on helppo ottaa huomioon plus- ja miinuspisteillä, samaan tapaan kuin mäkihypyssä huomioidaan tuuliolot.
Kiinassa toimintaa voidaan suunnitella pidemmällä tähtäimellä, koska heidän ei tarvitse kalastella äänestäjiä katteettomilla lupauksilla. Lisäksi Kiinan tärkeimmät poliittiset johtajat ovat koulutukseltaan insinöörejä, jotka osaavat rakentaa teollisuutta ja taloutta. Meidän kannattaisi ottaa myös tästä jotakin oppia, ennen kuin kiinalainen systeemi jyrää länsimaisen talousjärjestelmän. Tosin heidänkin dollarivarantonsa sulaa kun USA käynnistää setelirahoituksen.
Länsimaisen demokratian ongelmia ei ratkaista alentamalla äänestysikärajaa ja siirtämällä päätösvaltaa lapsille. Tehokkaampi tapa on valita politiikkaan mukaan talouselämän ja tieteen eri alojen vaikuttajia, joilla on omakohtaista kokemusta ja todellista näyttöä talouden ja teollisuuden hoidosta. Tällaisia henkilöitä on vaikea saada politiikkaan ennen kuin perustuslain mukainen yksityisyyden suoja laajennetaan myös politiikkaan, tai sitten se kumotaan tasapuolisuuden nimissä kaikilta kansalaisilta. Nykyjärjestelmä suosii julkkiksia, joiden toimeentulo perustuu näkyvyyteen.
Harva järkevä ihminen haluaa yksityiselämäänsä juorujournalistien väänneltäväksi, joiden hampaissa ratakiskokin menee solmuun. Ihmisten virheillä ja heikkouksilla mässäilyssä ei ole mieltä, koska ilman niitä elämässä on vaikea oppia ja saavuttaa mitään. Virheitähän ei synny jos ei tee mitään. Toisaalta on myös vaikea uskoa, että tavalliset äänestäjät oikeasti haluaisivat päästä täysin virheettömien aseksuaalisten poliitikkojen määräiltäviksi.
Ajattelevalle äänestäjälle vaalirahakohu ei voinut olla mikään yllätys, sillä jo Kekkosen ajoista lähtien toisilla ehdokkailla on jostain syystä ollut varaa esimerkiksi TV-mainoksiin ja toisilla taas ei. Tässä mielessä on kummallista, että nykyisiä kansanedustajia arvostellaan asiasta - heillehän pitäisi myöntää mitalit asian selvittämisestä
Oman ehdokkaan ja ideologian tukeminen kuuluu olennaisena osana demokratiaan, se on meidän perusoikeutemme. Jatkossa tämä tuki pitää kuitenkin olla kokonaisuudessaan avointa, koska muuten riskinä on lahjonta ja korruptio. Ehdokkaiden tulee siis julkistaa kaikki saamansa tuet ja tukien antajat jo ennen vaaleja.
Vaalirahajärjestelmää paljon suurempi epäkohta on toimittajien motiivien salailu. Yksi positiivinen lehtijuttu tai TV-ohjelma on ehdokkaalle kymmenen kertaa suurempi lahjus kuin kymmenen tuhannen euron vaalituki. Samasta aiheesta taitava journalisti tekee helposti positiivisen tai negatiivisen jutun, joko korostamalla syntyneitä uusia työpaikkoja tai sitten taustalla olevia mahdollisia poliitikon omia intressejä, joita tekevältä mieheltä aina löytyy. Tästä johtuen jokaisen jutun yhteydestä pitäisi löytyä vastaavan toimittajan nimi ja hänen oma poliittinen näkökantansa.
Pätevien ehdokkaiden lisäksi tarvitsemme myös päteviä äänestäjiä, koska viime kädessä he ratkaisevat kuinka viisasta politiikkaa Suomi ja EU harjoittavat. Ansioituneiden kansalaisten osaaminen tulisi ottaa koko kansan käyttöön. Pelkkien arvonimien ja mitaleiden lisäksi heille tulisi antaa myös ylimääräisiä ääniä, koska järkevistä poliittisista valinnoista hyötyy koko yhteiskunta. Sopiva määrä voisi olla yhdestä kymmeneen vaalilippua saavutuksista ja meriiteistä riippuen.
Yleinen äänioikeus kuuluu demokratiaan, mutta pääsemmekö parhaaseen lopputulokseen jos rakentajilla ja hajoittajilla on yhtä paljon päätäntävaltaa vaaleissa? Yhteiskuntamme rakentajia ovat esimerkiksi Martti Ahtisaari, Anu Pentik, Jorma Ollila, kuten myös tavallinen muurari tai siivooja, jotka kaikki toiminnallaan pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Sen sijaan hajoittajat kuten talousrikolliset, murhaajat ja huijarit eivät ole hyväksyneet yhteisiä pelisääntöjä, joiden avulla yhteiskuntamme luo hyvinvointia kaikille.
Poliitikkoja ja rakentajia on helppo haukkua, mutta uusien parempien ratkaisujen keksiminen onkin sitten jo paljon vaikeampaa. Näitä kaikkia asioita kannattaa miettiä, kun yhteiskuntaamme uudistetaan seuraavissa vaaleissa.
Antti Roine, Ulvila 8.12.2010
=============================================================
JULKAISTU:
Satakunnan Kansa 12.12.2010, sivu 23
Vaaleissa valitut poliitikot päättävät suoraan valtion ja kuntien budjettien kautta miten lähes puolet työmme tuloksista käytetään. He määräävät pelisäännöt myös loppujen rahojen käytölle. Lisäksi lainsäädännön kautta he päättävät yhteiskuntamme ja maapallomme tulevaisuudesta, sekä siitä miten meidän ihmisten pitäisi elää.
Yrityksissä paljon pienemmistä asioista päättävät johtajat valitaan koulutuksen, ansioiden ja pätevyyden pohjalta, koska keskinkertaisuuksien johdolla firmojen on vaikea menestyä. Tässä mielessä on kerrassaan käsittämätöntä, että poliittisten päättäjien todellista pätevyyttä, aikaisempia meriittejä ja koulutusta ei lehdistössä ja muussa mediassa juuri selvitetä, vaan mielenkiinto kohdistuu ehdokkaiden yksityiselämään ja siihen kenelle kukin tekstareita lähettää. Tällaisen "tutkivan journalismin" tulokset ovat nähtävissä työttömyyden, turvattomuuden ja eriarvoisuuden kasvun muodossa.
Kuvaavaa on, että lehdistössä ja muussa mediassa urheilijoiden saavutuksista pidetään huomattavasti tarkempaa kirjaa kuin poliitikkojen käytännön ansioista. Jääkiekkoilijoiden tehopisteet täyttävät sanomalehtien urheilusivut, mutta poliitikkojen tehopisteiden seuranta ja arkistointi näyttää olevan tutkivalle journalismille ylivoimainen haaste.
Yhteiskunnan tärkein tehtävä on talouselämän hyvinvoinnin ylläpito, koska vain sen avulla voimme rahoittaa terveydenhoitoa, koulutusta, kulttuuria ja ympäristönsuojelua sekä lisätä tasa-arvoa. Tämä asia on testattu moneen kertaan ihmiskunnan historiassa ja se on myös helppo havaita köyhien ja rikkaiden maiden välisessä vertailussa. Esimerkiksi 80-luvun lopulla päättäjät eivät ymmärtäneet, että kukaan ei osta suomalaisia tuotteita jos ne ovat liian kalliita ja he ajoivat Suomen lamaan vahvan markan politiikan seurauksena. Murheellista on, että nyt samaa kuviota taas testataan vahvan euron avulla.
Toinen tärkeä asia mitä Suomen ja Euroopan poliittiset päättäjät eivät ole vielä ymmärtäneet on lainan käyttötarkoitus. Lainaa voi ja kannattaa ottaa sellaisiin investointeihin, joiden tuotoilla laina voidaan maksaa takaisin. Esimerkiksi voimalaitokset, tehtaat ja tuotekehitys ovat tällaisia kohteita. Sen sijaan jatkuvasti lainarahalla pyörivä valtion tai kunnan talous johtaa veronmaksajat pankkien omistajien ja johdon bonusten maksumiehiksi. Tästä kierteestä ei ole muuta ulospääsyä kuin seteleiden painaminen ja tuhannen prosentin inflaatio, josta sitten on muita ikäviä seurauksia.
Lyhytnäköisyys on länsimaisen demokratian suurin ongelma, koska lainaa ottamalla poliittiset päättäjät voivat siirtää vaikeat ongelmat aivan liian helposti seuraavan kauden päättäjille. Päästetyt maalit vähentävät jääkiekkoilijoiden tehopisteitä, aivan samoin valtiolle tai kunnalle otetun lainan tai työttömyyden kasvun pitäisi vähentää poliitikkojen tehopisteitä. Vastaavasti pisteitä voisi kartuttaa lainan takaisinmaksulla ja työpaikkojen lisääntyessä. Suhdanteet on helppo ottaa huomioon plus- ja miinuspisteillä, samaan tapaan kuin mäkihypyssä huomioidaan tuuliolot.
Kiinassa toimintaa voidaan suunnitella pidemmällä tähtäimellä, koska heidän ei tarvitse kalastella äänestäjiä katteettomilla lupauksilla. Lisäksi Kiinan tärkeimmät poliittiset johtajat ovat koulutukseltaan insinöörejä, jotka osaavat rakentaa teollisuutta ja taloutta. Meidän kannattaisi ottaa myös tästä jotakin oppia, ennen kuin kiinalainen systeemi jyrää länsimaisen talousjärjestelmän. Tosin heidänkin dollarivarantonsa sulaa kun USA käynnistää setelirahoituksen.
Länsimaisen demokratian ongelmia ei ratkaista alentamalla äänestysikärajaa ja siirtämällä päätösvaltaa lapsille. Tehokkaampi tapa on valita politiikkaan mukaan talouselämän ja tieteen eri alojen vaikuttajia, joilla on omakohtaista kokemusta ja todellista näyttöä talouden ja teollisuuden hoidosta. Tällaisia henkilöitä on vaikea saada politiikkaan ennen kuin perustuslain mukainen yksityisyyden suoja laajennetaan myös politiikkaan, tai sitten se kumotaan tasapuolisuuden nimissä kaikilta kansalaisilta. Nykyjärjestelmä suosii julkkiksia, joiden toimeentulo perustuu näkyvyyteen.
Harva järkevä ihminen haluaa yksityiselämäänsä juorujournalistien väänneltäväksi, joiden hampaissa ratakiskokin menee solmuun. Ihmisten virheillä ja heikkouksilla mässäilyssä ei ole mieltä, koska ilman niitä elämässä on vaikea oppia ja saavuttaa mitään. Virheitähän ei synny jos ei tee mitään. Toisaalta on myös vaikea uskoa, että tavalliset äänestäjät oikeasti haluaisivat päästä täysin virheettömien aseksuaalisten poliitikkojen määräiltäviksi.
Ajattelevalle äänestäjälle vaalirahakohu ei voinut olla mikään yllätys, sillä jo Kekkosen ajoista lähtien toisilla ehdokkailla on jostain syystä ollut varaa esimerkiksi TV-mainoksiin ja toisilla taas ei. Tässä mielessä on kummallista, että nykyisiä kansanedustajia arvostellaan asiasta - heillehän pitäisi myöntää mitalit asian selvittämisestä
Oman ehdokkaan ja ideologian tukeminen kuuluu olennaisena osana demokratiaan, se on meidän perusoikeutemme. Jatkossa tämä tuki pitää kuitenkin olla kokonaisuudessaan avointa, koska muuten riskinä on lahjonta ja korruptio. Ehdokkaiden tulee siis julkistaa kaikki saamansa tuet ja tukien antajat jo ennen vaaleja.
Vaalirahajärjestelmää paljon suurempi epäkohta on toimittajien motiivien salailu. Yksi positiivinen lehtijuttu tai TV-ohjelma on ehdokkaalle kymmenen kertaa suurempi lahjus kuin kymmenen tuhannen euron vaalituki. Samasta aiheesta taitava journalisti tekee helposti positiivisen tai negatiivisen jutun, joko korostamalla syntyneitä uusia työpaikkoja tai sitten taustalla olevia mahdollisia poliitikon omia intressejä, joita tekevältä mieheltä aina löytyy. Tästä johtuen jokaisen jutun yhteydestä pitäisi löytyä vastaavan toimittajan nimi ja hänen oma poliittinen näkökantansa.
Pätevien ehdokkaiden lisäksi tarvitsemme myös päteviä äänestäjiä, koska viime kädessä he ratkaisevat kuinka viisasta politiikkaa Suomi ja EU harjoittavat. Ansioituneiden kansalaisten osaaminen tulisi ottaa koko kansan käyttöön. Pelkkien arvonimien ja mitaleiden lisäksi heille tulisi antaa myös ylimääräisiä ääniä, koska järkevistä poliittisista valinnoista hyötyy koko yhteiskunta. Sopiva määrä voisi olla yhdestä kymmeneen vaalilippua saavutuksista ja meriiteistä riippuen.
Yleinen äänioikeus kuuluu demokratiaan, mutta pääsemmekö parhaaseen lopputulokseen jos rakentajilla ja hajoittajilla on yhtä paljon päätäntävaltaa vaaleissa? Yhteiskuntamme rakentajia ovat esimerkiksi Martti Ahtisaari, Anu Pentik, Jorma Ollila, kuten myös tavallinen muurari tai siivooja, jotka kaikki toiminnallaan pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Sen sijaan hajoittajat kuten talousrikolliset, murhaajat ja huijarit eivät ole hyväksyneet yhteisiä pelisääntöjä, joiden avulla yhteiskuntamme luo hyvinvointia kaikille.
Poliitikkoja ja rakentajia on helppo haukkua, mutta uusien parempien ratkaisujen keksiminen onkin sitten jo paljon vaikeampaa. Näitä kaikkia asioita kannattaa miettiä, kun yhteiskuntaamme uudistetaan seuraavissa vaaleissa.
Antti Roine, Ulvila 8.12.2010
=============================================================
JULKAISTU:
Satakunnan Kansa 12.12.2010, sivu 23