Sivu 1, 1:sta

Ulvilan "mielipidekysely"

ViestiLähetetty: 07.12.2008 20:35
Kirjoittaja Antti Roine
Mielipidekyselyjen tavoitteena on selvittää asianosaisten kantoja päätöksentekoa varten. Ulvilan kaupungin järjestämässä kyselyssä tavoitteena oli sen sijaan kannatuksen hankinta ennalta tehdylle päätökselle.

Kyselyn ensimmäisestä vaihtoehdosta sai sen kuvan, että Ulvilasta tulisi uuden nauhakaupungin itsenäinen hallinnollinen keskus. On kuitenkin vaikea uskoa, että muut tähän suostuisivat, koska todellisuudessa kyse on kuntaliitoksesta. Todennäköisempää on, että ulvilalaiset joutuisivat jatkossa hoitamaan asioitaan sekä Kokemäen että Porin suuntaan.

Toisesta vaihtoehdosta sai taas sen kuvan, että yhteistoimintaa harrastamalla kunnan itsenäisyys häviää. Tämäkään ei pidä paikkaansa, sillä nimenomaan tässä vaihtoehdossa Ulvila säilyisi itsenäisenä.

Kolmas vaihtoehto oli: "En ota kantaa". Tämä on tarkoitushakuiselle kyselylle juuri sopiva loppuhuipennus, koska siihen vastaamalla ei selvitetä mitään. Tässä olisi tietysti pitänyt lukea "Muu, mikä, ...".

Loogista olisi myös ollut kysyä Ulvilan ja Porin tai Ulvilan ja Nakkilan kuntaliitoksen kannatusta, koska kumpikin vaihtoehto täyttää käytännössä valtion asettamat ehdot. Luonnollista olisi ollut myös eri vaihtoehtojen hyötyjen ja haittojen objektiivinen arviointi mielipidekyselyn yhteydessä. Loogista olisi myös kyselyn tulosten ottaminen huomioon tulevassa päätöksenteossa, vaikka kyselyn tulos olisi tilaajan kannalta "väärä".

Pienet keskenään kilpailevat kaupungit ja kunnat eivät edistä Satakunnan alueen teollisuuden, korkeakoulujen, joukkoliikenteen eivätkä terveydenhoito- ja joukkoliikennepalvelujen kehittämistä. Porin kasvattaminenkaan tätä ei tietysti takaa, mutta antaa kuitenkin mahdollisuuden kilpailla tasaväkisemmin muiden maakuntien kanssa.

Antti Roine, Ulvila 3.12.2008
====================================================
Julkaistu:
Satakunnan Kansa, 5.12.2008, sivu 21

PS: [b]Kari Kukkonen[/b] kuvasi kyselyn ongelmat vähän tarkemmin Satakunnan Kansassa 28.11.2008, sivulla 25. [b]Saku Vähäsantanen[/b] taasen katsoi kuntaliitosasioita laajemmasta näkökulmasta Satakunnan Kansassa 6.12.2008, sivu 25.