Sivu 1, 1:sta

Kansanedustaja heittää ensimmäisen kiven

ViestiLähetetty: 01.03.2008 10:06
Kirjoittaja Antti Roine
Demokratiassa lakien tehtävänä on suojella ihmistä toisen ihmisen mielivallalta ja pakottamiselta, sekä lapsia ja lapsenmielisiä huijarien hyväksikäytöltä. Toinen lähtökohta on aikuisen ihmisen vapaa tahto ja päätösvalta häntä itseään koskevissa asioissa. Suomessa ollaan kuitenkin lähdössä toiseen suuntaan kaupallisen seksuaalisuuden kieltävän lakiehdotuksen muodossa. Loppua ei ole näkyvissä jos eduskunta enemmistödiktatuurin nimissä lähtee holhoamaan ja suojelemaan aikuista ihmistä häneltä itseltään.

Lähes kaikki yhteiskuntamme toiminta perustuu kaupallisuuteen. Oikeudenmukaisuutta voi ostaa kaupallisen asianajajan avulla, myös kirkollisista palveluista maksetaan kirkollisveron muodossa, jopa elokuvat myydään rakkauskertomusten avulla. Seksuaalisuutta ei ole syytä nostaa jalustalle muiden perusarvojen yläpuolelle kaupallisen tekosyyn varjolla. Lähimmäisten alistaminen ei lopu kieltämällä kaupallisuus vaan kehittämällä ihmisten moraalista selkärankaa ja puuttumalla itse ongelmiin.



Lakeja tulee kehittää niin, että todellisten syyllisten toimiin voidaan puuttua, vaikka seksi onkin monille mieluisa syntipukki. Ongelmia ei ratkaista laittamalla kotivakuutuksen ostajat vankilaan kun sahan omistaja tekee vakuutuspetoksen, eikä perheväkivalta vähene kieltämällä keittiöveitset. Seksin kriminalisoinnin avulla ongelmat saadaan piiloon, mutta samalla ne siirtyvät yhä kovempien rikollisjengien haltuun, kuten alkoholille kävi kieltolain aikaan. Kaksinaismoraali luo valheellisia kulisseja, kuten pappien selibaatti, ja vaikeuttaa ongelmien todellisten syiden ja vahinkojen korjaamista.

Lakihankkeessa on nähtävissä myös tekopyhyyttä, koska erilaisten lahjojen antaminen on perinteisesti kuulunut ihmisten seurusteluun. Seksistä kun voidaan maksaa, vaikka teatteri-illan tai mattojen puistelun muodossa. Kaupallisen seksuaalisuuden kieltävä laki tulisi tekemään lähes kaikista lahjan antajista ja perheen elättäjistä epäilyksen alaisia, koska oston yrityskin on rangaistavaa. Ongelmana on myös lain vaikea valvonta ja tasapuolisuus jos laki ei koskekaan kaikkia ihmisryhmiä.



Seksuaalisuus kuuluu ihmisen perustarpeisiin, joka rikastuttaa elämäämme. Sen sijaan väkivalta luo aina pelkoa ja tuskaa sekä alistaa ihmistä. Monien mielestä asia on kuitenkin täysin päinvastoin, koska raakaa väkivaltaa sisältävää elokuvaa nimitetään toimintaelokuvaksi, toisten hakkaaminen on suosittua urheilua ja ihmisten silpominen on perusviihdettä lasten peleissä. Kummallista, että ihmisten välisestä hyväilystä kannetaan suurempaa huolta kuin väkivallasta.

Pahinta on, että fyysisen ja henkisen väkivallan seurauksia ei käsitellä juuri lainkaan. Myös seksuaalisuutta pitäisi voida käsitellä avoimesti, koska se on mahtava positiivinen ajavavoima jota meidän tulisi osata hallita eikä pelätä.

Ihminen on dualistinen olento, joka koostuu kahdesta erilaisesta osasta; miehestä ja naisesta. Seksuaalisuus on se luonnollinen voima, joka houkuttelee nämä osat yhteen ja auttaa löytämään toisen puoliskon kiehtovan persoonallisuuden, sekä johtaa perheen ja kodin syntymiseen. Seksuaalisuus on siis saanut paljon hyvää aikaan ja pelastanut meidät jopa sukupuuttoon kuolemiselta.



Perhe on ja tulee olemaan yhteiskunnan perusyksikkö, joka siirtää tehokkaasti tärkeimmät asiat, yhteiskunnan arvot ja sivistyksen sukupolvelta toiselle ja opettaa itsensä unohtamista, itsehillintää ja uskollisuutta. Samalla avioliitto tarjoaa ideaalisen tien myös ihmisen seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiselle. Tällaista perheonnea ei kuitenkaan kaikille suoda lukemattomista eri syistä johtuen, myös näillä vähemmän onnekkailla tulee olla oikeus toteuttaa omia haaveitaan ja tarpeitaan.

Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja hyvään perheeseen. Olemme kuitenkin kaukana tästä tavoitteesta, koska puolet liitoista päättyy eroon ja loputkin natisevat. Näitä ongelmia ei ratkota valheellisten kulissien avulla, vaan antamalla lapsiperheen perustajille pakollista koulutusta, jonka avulla he selviävät kun arkipäivä koittaa ja harhakuvat haihtuvat. Ihanteita ja nuorta intoa tarvitaan, mutta paljon peltivaurioita ja kolareita voitaisiin välttää jos sukupuolet tietäisivät enemmän toistensa todellisista tarpeista ja haaveista. Tällöin he voisivat jo ennen avioliiton solmimista avoimesti harkita paljonko erilaisuutta he ovat valmiita hyväksymään.

On kerrassaan ihmeellistä, että autolla ajoon ja jopa golfin peluuseen tarvitaan kortti, mutta lapsiperheen voi perustaa kuka tahansa ilman mitään koulutusta tai lupaa. Lapset eivät voi valita vanhempiaan, mutta he ovat yhteiskuntamme tuleva selkäranka, josta kansamme tulevaisuus riippuu. Tästä johtuen eduskunnan kannattaa ennen kaikkea kantaa huolta lasten kasvatuksesta ja jättää aikuisten ihmisten holhoaminen järjestyssääntöjen ja sydämen sivistyksen kehittymisen varaan.

Antti Roine, Ulvila 12.10.2003
______________________________________________________________________
Julkaistu:
Satakunnan Kansa, 20.10.2003