Sivu 1, 1:sta

Itsenäisyys – kaunis harhakuva

ViestiLähetetty: 22.02.2008 10:09
Kirjoittaja Antti Roine
Sadan hengen mafia voi hallita sadantuhannen asukkaan kaupunkia, jos asukkaat uskovat vain omaan henkilökohtaiseen itsenäisyyteensä eli suvereenisuuteensa. Hitler pystyi valloittamaan lähes koko Euroopan, koska maiden hallitukset uskoivat omaan itsemääräämisoikeuteensa. Pohjois-Amerikan suvereenit valtiot sotivat keskenään, kunnes ne lopulta viisaasti luopuivat pienestä osasta itsenäisyyttään ja luovuttivat korkeimman poliittisen ja sotilaallisen päätäntävallan edustuksellisesti eli demokraattisesti valitulle yhteiselle USA:n liittovaltion hallitukselle jo 218 vuotta sitten.

Kansallisen suvereenisuuden ja riippumattomuuden illuusio perustuu tunteeseen, mutta se ei kestä kriittistä ja rehellistä analyysiä. Kun lapsi kohtaa kadulla lähimmäiseen kohdistuvaa väkivaltaa, hän haluaa mennä auttamaan; äiti puolestaan kehottaa katsomaan muualle ja unohtamaan asian, koska hän pelkää mafian kostoa. Samoin tekee Suomen valtion ylin poliittinen johto, joka uskoo sokeasti valtioiden sotilaalliseen ja poliittiseen itsenäisyyteen - Muiden tulee siis auttaa Suomea, mutta meidän ei tarvitse sitoutua mihinkään, koska siitä voi aiheutua meille harmia.

Ihmiskunnan kehityksen alkuvaiheessa poliittinen ja sotilaallinen itsemääräämisvalta oli yksilöllä, josta se vähitellen siirtyi perheelle ja suvulle sitä mukaa kun yksilö luovutti omaa vapaata päätösvaltaansa koko yhteisön hyväksi. Tämän jälkeen suvereenisuus on siirtynyt kylä- ja kaupunkiyhteisöjen kautta kansallisvaltioiden ja suurvaltojen hallintaan. Muutoksen hitaus johtuu ihmisten myötäsyntyisestä lojaalisuudesta olemassa olevaa järjestelmää kohtaan. Isänmaallisuus ohjaa ihmisiä hedelmälliseen yhteistyöhön ryhmän sisällä, mutta väärin suunnattuna se hidastaa uudistuksia ja ohjaa ihmiset sotaan.

Sodat ovat vähentyneet sen myötä, kun suvereenisuus on siirtynyt pienemmiltä ryhmiltä suuremmille; esimerkiksi Suomessa hämäläiset ja savolaiset eivät sodi enää keskenään. Samalla kuitenkin suursotien riski on kasvanut. Mitään muuta tietä ei kuitenkaan ole koko maailman kattavaan rauhaan, jossa ylin sotilaallinen päätösvalta on annettu kaikkein suurimman ryhmän edustajalle, eli kaikkien kansojen valitsemalle demokraattiselle hallitukselle.

Edesmennyt Kansainliitto ja nykyinen YK ovat lähinnä keskustelukerhoja, koska niillä ei ole mitään tosiasiallista poliittista tai sotilaallista päätösvaltaa suurvaltojen konflikteissa. YK:ssa Suomi voi kyllä valitella ja kauhistella eri maiden hallitusten julmuutta, mutta tällä ei juuri rauhoiteta muuta kuin omaa omaatuntoa. Todellisten selkkausten sattuessa YK tai höllät sotilasliitot eivät pysty hillitsemään suurimpien kansakuntien hallituksia, jotka voivat niin halutessaan erota liitosta ja julistaa sodan. Todellisissa konflikteissa aserajoitussopimuksista ei ole mitään hyötyä, sillä ne ovat vain paperia. Tällaisissa konflikteissa ratkaisee se kenellä todellinen sotilaallinen päätösvalta on.

Tie yhteiseen kansojen hallitukseen kulkee yhä suurempien liittovaltioiden ja sotilasliittojen kautta, koska on vaikea kuvitella tilannetta, jossa sotilasmahdit luovuttaisivat sotilaallista päätösvaltaansa YK:n tapaiselle järjestölle muuten kuin ydinsodan jälkeen. Suomen ei ole mitään syytä jarruttaa tätä muutosta, sillä tieteen ja aseteknologian kehittyessä riskien koko jatkuvasti vain kasvaa. Ongelmat kannattaa ratkaista rauhan aikana, koska sodan uhan alla kaikki on paljon vaikeampaa. Puolueetonta ja riippumatonta valtiota ei ole olemassa, olemme aina jonkun puolella. Jos ummistamme silmämme julmuudelta tuemme syyllistä ja jos taas puolustamme uhria niin olemme uhrin puolella.

Siinä vaiheessa kun jäljellä on enää muutama todellinen suurvalta ne ennemmin tai myöhemmin ajautuvat taisteluun elämästä tai kuolemasta, ellei poliittinen viisaus sitä ennen riitä demokraattisen maailmanhallituksen muodostamiseen. Sodan syyksi riittää esimerkiksi energia, vesi, ideologia tai uskonto. Mitään muuta tietä ei ole, sillä kansakuntia ei voi estää ryhtymästä sotaan niin kauan kuin niitä saastuttaa kansallisen suvereenisuuden petollinen myrkky. Todisteet löytyvät historiankirjoista ja nykyhetkestä, sama lopputulos on jo moneen kertaan testattu. Sota ei ole oire vaan kansallisen suvereenisuuden väistämätön seuraus; taistelua ei voi estää edes kahden ihmisen välillä, jos kumpikin pitää kiinni täydestä riippumattomasta itsenäisyydestään.

Todellista, absoluuttista ja rajatonta suvereenisuutta on olemassa vain kahdella eri tasolla: yksittäisen ihmisen tasolla vapaan uskonnollisen valinnan muodossa ja ihmiskunnan tasolla kollektiivisen suvereenisuuden muodossa. Kaikilla muilla tasoilla täydellinen vapaus ja itsenäisyys on aina suhteellista, koska muut ihmiset muuttuvat pakostakin orjiksi, jos yksi ihminen haluaa olla ehdottoman vapaa. Itsenäisyyden ja vapauden suhteellisuus pitää paikkansa niin sosiaalisessa, taloudellisessa ja poliittisessa mielessä, kuten myös valtioiden ja kansakuntien välillä. Tasapuolinen ja oikea vapaus on sivilisaation antama lahja, jonka vain laillisuuden voimaansaattaminen tekee mahdolliseksi.

Suomen tulee mennä rohkeasti mukaan Naton ja EU:n turvatakuujärjestelmien kehitykseen ja samalla kehittämään maapallomme turvallisuutta ja luomaan ihmiskunnalle parempi tulevaisuus. Työmme YK:ssa on tärkeää, mutta meidän tulee istua myös niissä pöydissä missä todelliset päätökset tehdään.

Antti Roine, Ulvila 30.11.2005