Jakomielistä vieraslajipolitiikkaa
Lähetetty: 02.08.2022 09:24Jakomielistä vieraslajipolitiikkaa
Suomessa ei ole alkuperäisiä kasvi- tai eläinlajeja, koska vähän yli kymmenentuhatta vuotta sitten Suomi oli mannerjään peitossa. Monet lajit ovat tulleet tänne luonnollisesti leviämällä, ilman ihmisen apua. Mutta suuri osa lajeista on tuotu tänne ihmisen toimesta tarkoituksella tai vahingossa.
Käytännössä on mahdotonta tunnistaa mikä laji on kävellyt tänne omin jaloin tai ihmisen avustuksella. Tästä huolimatta suomalaisessa lainsäädännössä eliöt jaetaan ihmisten myötävaikutuksella leviäviin vieraslajeihin ja omin voimin leviäviin tulokaslajeihin.
Lainsäädäntö kohtelee kotoperäisiä, tulokaslajeja ja vieraslajeja hyvin eri tavalla, vaikka meidän ihmisten viihtyvyyden, sekä luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden kannalta, lajin leviämistavalla ei ole kerrassaan mitään merkitystä.
Kasvin tai eläimen haitallisuus ei riipu siitä, miten ja milloin se on tänne tullut – vaan siitä miten niiden leviäminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen, maanviljelykseen, luonnon virkistyskäyttöön tai tautien ja tuholaisten leviämiseen.
Itse asiassa monet vieras- ja tulokaslajit lisäävät luontomme monimuotoisuutta, jos kantojen ei anneta kasvaa ylisuuriksi. Ne tukevat kestävää kehitystä, koska monimuotoisuus puskuroi luontoa ja maanviljelystä jatkuvaa ympäristönmuutosta vastaan.
Hienot vanhat puutarhat ja nykyiset taimimyymälät ovat täynnä hyödyllisiä vieraslajeja. Täpläravut tervehdyttävät järven ekosysteemiä jos jokirapu ei siinä kasva. Toisaalta joidenkin haitallisten lajien, kuten jättiputkien, minkkien ja siruetanan kantoja on vaikea säädellä, siksi ne on syytä hävittää.
Lajien haitallisuus riippuu voimakkaasti ympäristöstä, esimerkiksi joillakin paikoilla kotimainen kielo, järviruoko tai saniainen toimivat rikkaruohon tavoin. Tästä johtuen EU:n vieraslajiasetusta ei ole viisasta soveltaa kaikkialla, vaan haitallisuus tulee voida arvioida paikallisesti maa- ja maakuntatasolla.
Suomessa vieraslajikeskustelu ei ole loogista, koska toisaalta esimerkiksi painolastilajeja halutaan suojella, mutta yleisesti ottaen vieraslajeihin suhtaudutaan negatiivisesti. Tavoitteena näyttää olevan kaikkien vieraslajien hävittäminen, vaikka vain pieni osa vieraslajeista aiheuttaa todellista haittaa.
Toisaalta taas joitakin äärimmäisen vahingollisia vieras- ja tulokaslajeja kuten peuroja, valkoposkihanhia, merimetsoja ja villisikoja halutaan suojella viimeiseen asti – vaikka ne aiheuttavat suuria taloudellisia menetyksiä, liikenneonnettomuuksia ja levittävät vaikeita tauteja.
Nykyinen lainsäädäntö johtaa siihen, että yksittäiset ihmiset ja maatilat kantavat haitallisten tulokas- ja vieraslajien kustannukset – ja metsästäjät ja luontointoilijat korjaavat hyödyn. Lisäksi primitiivinen lainsäädäntö johtaa siihen, että yksittäisistä vieraslajeista yritetään väkisin tehdä kotoperäisiä.
Esimerkiksi Suomeen levinnyt merimetso oli alun perin hollantilaisten kalastajien kotieläin, joka oli tuotu laivalla Kiinasta Hollantiin. Karanneista yksilöistä tuli ongelma vasta kun asiaa täysin ymmärtämättömät henkilöt rauhoittivat sen EU-alueella ja kannat kasvoivat ylisuuriksi.
Oikeusistuimissa tuomiot eivät riipu siitä milloin ja miten Suomen kansalainen on Suomeen tullut. Tässä mielessä on kummallista, että lainsäädännössä kasvien ja eläinten kohdalla lakipykälät riippuvat sellaisista seikoista, joita on mahdoton todentaa ja joilla ei ole käytännön merkitystä.
Ympäristöä koskevaa lainsäädäntöä tulee kehittää niin, että kaikkien haitallisten lajien ylisuurta kantaa voidaan nopeasti harventaa, riippumatta siitä onko kyseessä kotoperäinen, tulokas- tai vieraslaji. Päätös tulee voida tehdä paikallisten viranomaisten toimesta ja ilman raskasta byrokratiaa.
Antti Roine, Ulvila 17.7.2022
JULKAISTU:
18.7.2022 Satakunnan Kansa
19.7.2022 Länsi-Suomi
19.7.2022 Ilkka-Pohjalainen
19.7.2022 Merikarvialehti
20.7.2022 Aamulehti
23.7.2022 Etelä-Suomen Sanomat
26.7.2022 Turun Sanomat
28.7.2022 Lapin Kansa
Suomessa ei ole alkuperäisiä kasvi- tai eläinlajeja, koska vähän yli kymmenentuhatta vuotta sitten Suomi oli mannerjään peitossa. Monet lajit ovat tulleet tänne luonnollisesti leviämällä, ilman ihmisen apua. Mutta suuri osa lajeista on tuotu tänne ihmisen toimesta tarkoituksella tai vahingossa.
Käytännössä on mahdotonta tunnistaa mikä laji on kävellyt tänne omin jaloin tai ihmisen avustuksella. Tästä huolimatta suomalaisessa lainsäädännössä eliöt jaetaan ihmisten myötävaikutuksella leviäviin vieraslajeihin ja omin voimin leviäviin tulokaslajeihin.
Lainsäädäntö kohtelee kotoperäisiä, tulokaslajeja ja vieraslajeja hyvin eri tavalla, vaikka meidän ihmisten viihtyvyyden, sekä luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden kannalta, lajin leviämistavalla ei ole kerrassaan mitään merkitystä.
Kasvin tai eläimen haitallisuus ei riipu siitä, miten ja milloin se on tänne tullut – vaan siitä miten niiden leviäminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen, maanviljelykseen, luonnon virkistyskäyttöön tai tautien ja tuholaisten leviämiseen.
Itse asiassa monet vieras- ja tulokaslajit lisäävät luontomme monimuotoisuutta, jos kantojen ei anneta kasvaa ylisuuriksi. Ne tukevat kestävää kehitystä, koska monimuotoisuus puskuroi luontoa ja maanviljelystä jatkuvaa ympäristönmuutosta vastaan.
Hienot vanhat puutarhat ja nykyiset taimimyymälät ovat täynnä hyödyllisiä vieraslajeja. Täpläravut tervehdyttävät järven ekosysteemiä jos jokirapu ei siinä kasva. Toisaalta joidenkin haitallisten lajien, kuten jättiputkien, minkkien ja siruetanan kantoja on vaikea säädellä, siksi ne on syytä hävittää.
Lajien haitallisuus riippuu voimakkaasti ympäristöstä, esimerkiksi joillakin paikoilla kotimainen kielo, järviruoko tai saniainen toimivat rikkaruohon tavoin. Tästä johtuen EU:n vieraslajiasetusta ei ole viisasta soveltaa kaikkialla, vaan haitallisuus tulee voida arvioida paikallisesti maa- ja maakuntatasolla.
Suomessa vieraslajikeskustelu ei ole loogista, koska toisaalta esimerkiksi painolastilajeja halutaan suojella, mutta yleisesti ottaen vieraslajeihin suhtaudutaan negatiivisesti. Tavoitteena näyttää olevan kaikkien vieraslajien hävittäminen, vaikka vain pieni osa vieraslajeista aiheuttaa todellista haittaa.
Toisaalta taas joitakin äärimmäisen vahingollisia vieras- ja tulokaslajeja kuten peuroja, valkoposkihanhia, merimetsoja ja villisikoja halutaan suojella viimeiseen asti – vaikka ne aiheuttavat suuria taloudellisia menetyksiä, liikenneonnettomuuksia ja levittävät vaikeita tauteja.
Nykyinen lainsäädäntö johtaa siihen, että yksittäiset ihmiset ja maatilat kantavat haitallisten tulokas- ja vieraslajien kustannukset – ja metsästäjät ja luontointoilijat korjaavat hyödyn. Lisäksi primitiivinen lainsäädäntö johtaa siihen, että yksittäisistä vieraslajeista yritetään väkisin tehdä kotoperäisiä.
Esimerkiksi Suomeen levinnyt merimetso oli alun perin hollantilaisten kalastajien kotieläin, joka oli tuotu laivalla Kiinasta Hollantiin. Karanneista yksilöistä tuli ongelma vasta kun asiaa täysin ymmärtämättömät henkilöt rauhoittivat sen EU-alueella ja kannat kasvoivat ylisuuriksi.
Oikeusistuimissa tuomiot eivät riipu siitä milloin ja miten Suomen kansalainen on Suomeen tullut. Tässä mielessä on kummallista, että lainsäädännössä kasvien ja eläinten kohdalla lakipykälät riippuvat sellaisista seikoista, joita on mahdoton todentaa ja joilla ei ole käytännön merkitystä.
Ympäristöä koskevaa lainsäädäntöä tulee kehittää niin, että kaikkien haitallisten lajien ylisuurta kantaa voidaan nopeasti harventaa, riippumatta siitä onko kyseessä kotoperäinen, tulokas- tai vieraslaji. Päätös tulee voida tehdä paikallisten viranomaisten toimesta ja ilman raskasta byrokratiaa.
Antti Roine, Ulvila 17.7.2022
JULKAISTU:
18.7.2022 Satakunnan Kansa
19.7.2022 Länsi-Suomi
19.7.2022 Ilkka-Pohjalainen
19.7.2022 Merikarvialehti
20.7.2022 Aamulehti
23.7.2022 Etelä-Suomen Sanomat
26.7.2022 Turun Sanomat
28.7.2022 Lapin Kansa