Sivu 1, 1:sta

Porin lentokenttä tukee Satakunnan hyvinvointia

ViestiLähetetty: 29.12.2018 14:32
Kirjoittaja Antti Roine
Porin lentokenttä tukee Satakunnan hyvinvointia

Työllisyys ja palvelujen taso vaihtelee melkoisesti eri maakuntien välillä riippuen pitkälti paikallisista olosuhteista ja siitä miten aktiivista väestöä alueella asuu. Porin alueen tulokset eivät ole mitenkään mairittelevia, olemassa oleva teollisuus näivettyy, ja uusien hankkeiden kehitys on hidasta.

Hyvinvointimme perustuu pitkälti maakunnan ulkopuolelta tulevaan rahaan, koska sen avulla maksamme maakuntamme ulkopuolelta tulevat hyödykkeet. Vientiteollisuuden lisäksi maakuntaamme rahaa, työllisyyttä ja verotuloja tuovat julkiset virastot ja oppilaitokset, joista aktiiviset ja viisaat maakunnat kilpailevat kynsin hampain.

Porissa Ilmailuopiston roolia lentokenttäkeskustelussa ei ole riittävästi huomioitu. Ilmailuopisto työllistää suoraan 45 henkeä ja välillisesti moninkertaisen määrän ihmisiä palveluissa ja kaupan alalla. Lisäksi suuri osa noin sadasta opiskelijasta tulevat maakuntamme ulkopuolelta ja jättävät tänne melkoisen potin rahaa.

Ilmailuopiston toiminnan kannalta suhteellisen hiljainen kenttä helpottaa koulutuksen järjestämistä. Lisäksi Porin etuna on valmis perusrakenne ja sijainti monen vilkkaamman kentän lähellä. Kannattaa kuitenkin huomata, että tarvittaessa opiston lentokonelaivue muuttaa Tampereelle - yhtä nopeasti kuin Satakunnan lennosto aikoinaan.

Porin säännöllisen lentoliikenteen loputtua lähes kaikki lennonjohdon kustannukset kaatuvat opiston kontolle. Toivottavasti Porin kaupunginhallituksesta ja valtuustosta löytyy niin paljon viisautta, että tukea kentän ylläpitoon löytyy ja jatkossa säännöllinen lentoliikennekin saadaan uudestaan käyntiin.

Ikävä kyllä, sisäänpäin lämpiävät näkemykset ovat hallinneet Porin kenttää koskevaa julkista keskustelua. Tässä ei ole nähty kokonaiskuvaa ja säännöllisen lentoliikenteen todellista vaikutusta Satakunnan elinkeinoelämälle. Käytännössä linja-autolla tai junalla edestakaiseen työmatkaan pääkaupunkiseudulle menee 7 – 8 tuntia, eikä varsinaiseen työhön juuri aikaa jää.

Oulussa tilanne on toinen. Kansainvälisten yritysten työntekijät ja asiakkaat tulevat aamulla Helsinkiin, lentävät tunnissa Ouluun ja ovat illalla takaisin kotona Brysselissä. Porilaiselle yritykselle tämä ei kerta kaikkiaan onnistu. Työelämässä henkilökohtaisten tapaamisten merkitys on edelleen suuri. Myytävien tuotteiden demonstraatiot, koulutukset ja markkinointi on helpompaa kasvotusten.

Porin lentokenttä parantaa myös Satakunnan yleistä palvelutasoa suorien lomalentojen kautta. Käytännössä suorat lennot Porista säästävät meille yhden lomapäivän. Lisäksi säännöllinen reittiliikenne Porista Helsinkiin ja Tukholmaan tuo runsaasti vaihtoehtoja. Säännölliseen lentoliikenteeseen pitää voida luottaa, lisäksi on tärkeää, että matkalaukut siirtyvät automaattisesti jatkolennoille.

Satakunnassa auto-, juna- ja lentoliikenne eivät ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja. Niitä kaikkia tarvitaan ja niitä tulee kehittää.

Antti Roine, Ulvila 13.10.2018
_________________________________
JULKAISTU:
Satakunnan Kansa 22.10.2018