Sivu 1, 1:sta

Autoilijat ja muut rikolliset GPS seurantaan

ViestiLähetetty: 30.01.2017 17:27
Kirjoittaja Antti Roine
[size=150][b]Autoilijat ja muut rikolliset GPS seurantaan[/b][/size]

Oikeusvaltioissa rikollisten rangaistuksena käytetään GPS seurantaa. Diktatuureissa taas kehitellään seurantajärjestelmiä tavallisten kansalaisten ympärivuorokautiseen valvontaan, jotta toisinajattelijat voidaan tunnistaa ja eliminoida nopeasti. Kiinassa järjestelmää kutsutaan kansalaisten huolenpidoksi.

Suomessa hallitus suunnitteli GPS seurantaa tavallisille autoilijoille. Ilmeisesti hallitus pitää autoilijoita potentiaalisina rikollisina, joiden liikkeitä ja elämää on syytä valvoa. Näin tietysti on, koska kaikki autoilijat ovat jossain vaiheessa ajaneet vahingossa ylinopeutta.

GPS seuranta torpattiin jo toiseen kertaan, mutta varmaan se kaivetaan esiin vielä kolmannenkin kerran. Toivottavasti siinä vaiheessa mediassa esitettyjä näkökulmia otetaan huomioon.

Päätavoitteena näytti olevan kansallisomaisuutemme, eli tieverkon, siirto yksityisen monopolin hallintaan, jotta ”tieverkon kehitys ja hoito voidaan turvata”. Perustelujen mukaan yksityisen yhtiön keräämät maksut käytettäisiin poikkeuksetta väylien kehittämiseen, mutta toisaalta valtion tuloja pitäisi kasvattaa ja menoja pienentää – tässä yhtälössä joku ei täsmää.

Valtio kerää vuosittain tieliikenteestä 8 miljardia euroa, josta vain 10% käytetään tieverkon kunnossapitoon ja kehittämiseen, loput käytetään joukkoliikenteen tukemiseen ja muihin valtion menoihin. Miten ihmeessä valtion menot jatkossa katetaan, jos autoveroista luovutaan ja yksityinen verkkoyhtiö käyttää autoilijoilta kerättävät kilometrikorvaukset väylien kehittämiseen?

Markkinatalouden menestys perustuu yritysten väliseen kilpailuun, jossa yritykset koko ajan kehittävät kustannustehokkuutta ja tuotteen laatua. Monopoliasemassa tilanne kääntyy yleensä päälaelleen. Asiakas ei voi juuri tehdä muuta kuin maksaa, kun sähkönsiirtomonopoli päättää nostaa siirtomaksuja. Tästä johtuen on parempi, että luonnolliset monopolit ovat yhteiskunnan omistuksessa ja valvonnassa.

Kustannukset nousevat myös, koska GPS-seurantajärjestelmän luominen, kehittäminen ja jatkuva ylläpito ovat kallista puuhaa nykyiseen yksinkertaiseen järjestelmään verrattuna. Lisäksi käytännössä kansalaisten seurannan tietoturvaa ei voida taata. Kaikki mikä on netissä tai auton mokkulassa on taitavan hakkerin luettavissa.

Liikenneministeriön ehdottaman GPS seurannan vapaaehtoisuus on samanlainen vitsi kuin vapaaehtoinen e-reseptien käyttö. Kehitystyön tavoitteena näyttää olevan, että jatkossa kilometrimaksut, pysäköintivirhemaksut ja ylinopeussakot velotetaan suoraveloituksena autoilijan tililtä ja auto pysähtyy, kun rahat loppuvat. Sen sijaan autotehtaiden kehittämien seurantajärjestelmien tavoitteena on autoilijan elämän helpottaminen.

Hallituksen kaavaileman uuden järjestelmän tavoitteena on siirtää verotuksen painopistettä auton käyttöön; vaikka nykyinen polttoainevero ottaa jo automaattisesti huomioon ajokilometrit, auton ympäristöystävällisyyden ja jopa ajotavan. Lisäksi autoissa on matkamittari, johon auton käyttöön perustuvat maksut on helppo sitoa - samaan tapaan kuin vesimaksuja kerätään. Tämä rahastustapa toimii myös sähköautoissa.

Raskaimman taakan joutuisivat kantamaan syrjäseuduilla asuvat köyhät ihmiset, joilla on vähän matkat palvelujen ääreen ovat pitkiä ja vaihtoehdot vähissä. Käytännössä auton käyttöön perustuvat maksut johtavat sellaiseen tilanteeseen, jossa köyhät ajavat kiertoteitä vanhoilla autoillaan ja rikkaat porhaltavat suoraan paikasta toiseen moottoriteitä, joilla kilometrimaksut ovat tietysti kalliimpia.

Poliittisissa lehmänkaupoissa perinteenä on sitoa esityspakettiin sellaisia asioita, jotka kuulostavat hyviltä, jotta todelliset tavoitteet voidaan piilottaa. Missään muussa maassa autojen GPS seurantaa, autoveroa, polttoaineveroa ja käyttömaksuja ei ole ollut tarvetta naittaa keskenään.

Antti Roine, Ulvila 24.1.2017
______________________________________
JULKAISTU:
Tekniikka ja Talous 25.1.2017
Satakunnan Kansa 26.1.2017
Talouselämä 3/2017