Sivu 1, 1:sta

Meidän ei ole tarvitse hävetä länsimaisia ihmisarvoja

ViestiLähetetty: 07.03.2015 09:28
Kirjoittaja Antti Roine
[b][size=150]Meidän ei ole tarvitse hävetä länsimaisia ihmisarvoja[/size][/b]

Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuksien julistuksen mukaan ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Tästä huolimatta ihmisillä on kova hinku nostaa itsensä toisten yläpuolelle rotunsa, kansakuntansa, uskontonsa, ulkonäkönsä, älykkyytensä, omaisuutensa tai seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella.

Korkeampien henkisten arvojen puuttuessa nämä primitiiviset arvot ohjaavat edelleen elämää. Ne johtavat automaattisesti yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Kansalliskiihkon avulla rauhalliset kansat saadaan jopa sotimaan keskenään. Tasa-arvo ja vapaus ovat kuitenkin suhteellisia käsitteitä, koska täydellinen vapaus perustuu vahvemman oikeuteen ja anarkiaan.

Sukupuolineutraali avioliittolaki oli puolisoiden kannalta tasa-arvon voitto, mutta se ei mitenkään parantanut tasa-arvoa lasten suhteen. Tästä johtuen tarvitsemme myös lain, joka määrittelee lasten vanhemmille asetettavat vaatimukset. Yhtenä tavoitteena tulee olla lasten oikeus isään ja äitiin, koska he voivat antaa lapsille laajemman kuvan elämästä kuin kaksi äitiä tai isää.

Elämme yhteiskunnassa, jossa ihmisiä yritetään suojella muuttamalla heidät yksityisyyden suojan nimissä anonyymeiksi. Toisaalta taas etsitään keinoja, joilla nämä anonyymit voidaan luotettavasti tunnistaa valokuvan, sosiaaliturvatunnuksen, sormenjälkien tai bio-tunnisteiden avulla.

Sensuuriin perustuva yhteiskunta, jossa tavallisten ihmisten kannattaa piiloutua, johtaa diktatuuriin ja korruptioon. Sen sijaan avoin yhteiskunta, jossa ihmisten ei tarvitse piilottaa omaa nimeään tai persoonallisuuttaan johtaa tieteen, kulttuurin ja talouden kukoistukseen. Sananvapaus on tärkein työkalu mielivallan, korruption ja rikollisuuden vastaisessa taistelussa.

Yksilön oikeuksia korostava länsimainen ajattelu perustuu persoonallisuuden ainutlaatuisuuteen. Persoonallisuus määrää ihmisen todellisen arvon. Rodulla, sukupuolella, seksuaalisuudella tai uskonnolla ei ihmisarvon kannalta ole mitään merkitystä. Persoonallisuus ei ole yhteenlaskettavissa samaan tapaan kuin fyysinen voima tai äly. Persoonallisuuden henkinen ydin on ainoa luotettava tunniste, joka säilyy muuttumattomana ihmisen fyysisen hahmon ja mielen muuttuessa.

Persoonallisuus on oman tahdon, luovuuden, moraalisuuden, minätietoisuuden ja epäitsekkään rakkauden lähde. Ihminen saavuttaa tasapainoisen luonteen jos hän onnistuu kesyttämään sähkökemiallisen ihmismielen näiden arvojen avulla. Persoonallisuuden ja ihmismielen muodostama sielu erottaa meidät eläinmaailmasta, koska eläin ei tee moraalisia valintoja.

Emme tarvitse sukupuolineutraalia yhteiskuntaa, vaan sellaisen yhteiskunnan, jossa jokainen voi olla vapaasti ja ylpeästi oma itsensä - jos tämä ei vahingoita muiden oikeuksia. Toisten persoonallisuuden ja erilaisuuden kunnioittaminen on kestävän yhteiskunnan perusta.

Venäjällä ja Kiinassa uskotaan edelleen suvaitsemattomuuteen, sensuuriin ja diktatuuriin. Ääriuskonnot puolustavat Jumalaa henkeen ja vereen, vaikka heidän pitäisi puolustaa lähimmäisiään; myös rasismi ja taloudellinen riisto ovat läsnä jopa länsimaissa. Tästä johtuen on tärkeää ymmärtää minkä puolesta taistelemme, jos uskomme ihmisten väliseen veljeyteen ja tasa-arvoon.

Antti Roine, Ulvila 28.1.2015
________________________________________________________
JULKAISTU:
Satakunnan Kansa, 15.2.2015