Varuskuntauudistus on nostanut esille keskustelun, jonka mukaan poliittisten päätösten tekeminen hallituksessa on tuomittavaa. Tällainen arvostelu on aika yllättävää taholta, joka on itse ajanut hallituksessa väkisin läpi salaisen poliittisen päätöksen Kreikan lainatakuista.
Demokraattisissa valtioissa hallitusten nimenomaisena tarkoituksena on tehdä poliittisia päätöksiä, jotka eduskunta sitten hyväksyy tai hylkää. Hallitukseen mennään sen takia, että hallituksesta käsin voidaan ajaa tehokkaammin vaalilupauksissa kuvattuja tavoitteita. Olisi äänestäjien antaman valtuutuksen pettämistä jos näin ei tehtäisi.
Poliitikot tekevät päätöksiä pelkästään poliittisin perustein, mutta valtiomiehet tekevät poliittisia päätöksiä laaja-alaisten asiaperusteiden ja faktojen pohjalta. On naivia kuvitella, että yhteiskunnallisia päätöksiä voitaisiin tehdä puhtaasti asiapohjalta, koska päätettävät asiat ovat yleensä niin monitahoisia, että niiden vaikutusten tarkka arviointi on käytännössä mahdotonta.
Puhtaasti asiantuntijoihin perustuva päätöksenteko on samanlainen illuusio kuin puolueettomuus. Jos puolustat uhria olet hänen puolellaan, jos taas et tee mitään niin olet hyökkääjän puolella. Tästä johtuen poliittinen suuntautuminen on vaikuttanut ja tulee aina vaikuttamaan päätöksiin. Poliittista päätöstekoa ei kannata hävetä tai salata. Ministereillä tulee olla myös mahdollisuus keskustella alaistensa kanssa luottamuksellisesti, näin ei ole jos kaikista keskusteluista pitää raportoida eduskuntaa. Tämä ei voi olla eron peruste.
Varuskuntakysymyksessä asiapohjana on puolustusvoimien oma selvitys, joka ei ole lakkauttamassa Dragsvikin varuskuntaa. Tämän lisäksi viisas päättäjä ottaa huomioon myös muita yhteiskunnallisia asioita. Varuskuntien liian suuri keskittäminen ei ole edes kuntapoliitisesti järkevää, koska ne tuovat työtä lähiseudulle. Ei ole mitään järkeä lakkauttaa toimivaa laitosta ja sen jälkeen nostaa valtionosuutta kunnan rahoituksessa. Liian suuret yksiköt voivat olla myös tehottomia. Usein suuri organisaatio ei tarvitse asiakkaita, koska se työllistää itse itsensä. Lisäksi varuskuntien määrän voimakas karsiminen vähentää arvokasta monimuotoisuutta ja kasvattaa järjestelmän haavoittuvuutta kriisitilanteessa.
Suomen ruotsinkielisen vähemmistön hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta, koska he ovat kantaneet oman kortensa kekoon yhteiskuntamme rakentamisessa ja kehittämisessä. Kannattaa myös muistaa, että ruotsinkielinen varusmiespalvelus on turvattu laissa ja hallitusohjelmassa.
Sen sijaan Ahvenanmaan ruotsinkielinen enemmistö ajaa johdonmukaisesti vain omaa etuaan, eikä osallistu yhteiskuntamme rakentamiseen. Vaatimus karttojen suomenkielisten nimien poistamisesta on tämän pienten askelten politiikan johdonmukainen jatke. Meidän ei kannata ottaa mallia tästä itsekkäästä politiikasta, vaan meidän tulee johdonmukaisesti torjua suomenkielisen vähemmistön, sekä Suomen ja EU-kansalaisten aseman heikennykset Ahvenanmaalla.
Kaikenkaikkiaan yhden ruotsinkielisen varuskunnan säilyttäminen vaikuttaa siis varsin perustellulta ratkaisulta. Virhe on tietysti väittää, että päätösten takana ei muka ole poliittisia perusteita. Puolustusministerin erovaatimusten takaa ei löydy muita asiaperusteita - vaan puhdasta puoluepolitiikkaa, jolla median huomio saadaan pois tärkeämmistä asioista.
Antti Roine, Ulvila 20.3.2012
____________________________________________
JULKAISTU:
Satakunnan Kansa 24.3.2012
Savon Sanomat 13.04.2012
Salon Sanomat 25.3.2012