Sivu 1, 1:sta

Ateismi - uskonto ilman uskoa

ViestiLähetetty: 01.12.2013 21:38
Kirjoittaja Antti Roine
Ateismi - uskonto ilman uskoa

Uskonto voidaan ymmärtää monella tavalla. Yleensä uskonnon tunnusmerkkejä ovat erilaiset oppirakennelmat, uskomukset ja niiden ympärille kietoutuneet rituaalit. Usko sen sijaan perustuu ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen, jonka ihminen usein virheellisesti liittää johonkin uskontoon.

Ateismista löytyy monia uskontojen tunnuspiirteitä, kuten kaipuu vertaistukeen, tieteeseen nojaava oppirakennelma ja liturgia, sekä halu levittää omaa uskomusta ja omaa maailmankuvaa tieteen auktoriteettiin vedoten. Todellinen tiede ei kuitenkaan tarjoa mitään tukea ateismille, vaikka ateisti haluaa sellaisen kuvan antaa. Tiede tutkii elämämme fysikaalista ulottuvuutta fyysisten mittalaitteiden ja logiikan avulla; henkistä todellisuutta voidaan sen sijaan tutkia vain ihmisen henkisten sensorien eli uskon kautta.

Ateismin perusajatus kiteytyy lauseeseen ”miten todistat näkymättömän olemattomuuden?” Ateisti uskoo, että tieteen ulkopuolelta ei löydy mitään, vaikka todellinen tiede tunnustaa avoimesti voimattomuutensa tuntemattoman edessä. Ateisti kuitenkin muuttaa tieteen käsitteen ”tuntematon” jollakin hokkuspokkus-tempulla ”olemattomuudeksi”, samaan tapaan kuin lääketieteessä on tapana nimetä tuntematon oire luulosairaudeksi. Yleensä ateismin ja primitiivisen tieteen itsevarmuus kasvaa ja nöyryys vähenee, kun todellinen tieto puuttuu.

Ihminen joka on löytänyt sisältään uskon, ei ymmärrä, miksi Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa tieteen keinoin, sillä hänelle fysikaalinen todellisuus on vain henkisen todellisuuden kalpea varjo. Materialistinen maailmamme on vain kulissi, jossa omien virheiden, kokemuksen ja uskon kautta voimme oppia viisautta. Tällöin henkinen todellisuus muuttuu yhtä konkreettiseksi kuin graniitti ja teräs.

Vuosisatoja kestäneen tieteen voittokulun aikana tiede on tuonut valoa ja hyvinvointia fyysiseen elämäämme. Se ei kuitenkaan ole pystynyt tarjoamaan Jumalalle mitään loogista vaihtoehtoa. Amatöörille tieteen todistusketjut vaikuttavat vakuuttavilta, mutta jos ne viedään loppuun asti, päädytään aina kaiken alkusyyhyn, jota nykyinen primitiivinen tiede ei vielä uskalla nimetä Jumalaksi.

”Jumala loi maailman seitsemässä päivässä” kuulostaa uskomattomalta, mutta samaa tasoa on tarina alkuräjähdyksestä, jonka sytytyslangan sytyttäjä on vielä hakusessa. Sedimenteistä löytyvien historiankirjojen valossa luomiskertomuskin vaikuttaa melkoiselta sadulta, mutta elämän ja ihmisen kehittyminen puhtaan sattuman vaikutuksesta ei myöskään vakuuta. Älykäs ohjaus sen sijaan kuulostaa paljon loogisemmalta selitykseltä, koska havaintojen mukaan kehitys on edennyt selittämättömien harppausten avulla, eikä luonnonvalinnan ohjaamien pienien muutosten kautta.

Tieteen ja uskontojen ei kuitenkaan kannata naureskella liikaa toisilleen, sillä kummankin kaapista löytyy luurankoja. Meidän kannattaa muistaa, että vanhat kertomukset ovat aina oman aikansa lapsia; ne perustuvat sen aikaiseen tietämykseen ja sanastoon. Niinpä monta tuhatta vuotta vanhoja tekstejä tulkitessamme tulisi aina miettiä, mitä ne nykykielelle käännettyinä tarkoittaisivat.

Tieteen ja uskontojen kehittyessä niiden väliset ristiriidat häviävät, kun ihmiset vähitellen ymmärtävät, että tiede ja uskonto toimivat eri ulottuvuuksissa. Jumalan etsiminen tieteen keinoin tuntuu tässä mielessä absurdilta. Etsivä hänet kuitenkin aina löytää, mutta etsintää ei kannata jättää viime hetkeen, vaikka silloinkaan ei ole vielä liian myöhäistä. Meille kaikille on tarjolla sama pelastus, jonka luojamme tarjosi ristillä varkaalle, jonka usko pukeutui sanoiksi: ”Muista minua, kun tulet valtakuntaasi”.

Antti Roine, Ulvila 13.11.2013
______________________________________________
Ilkka 17.11.2013